Taistelu Tampereesta – Epilänharju 1918

 

Maaliskuun 26. päivänä 1918 valkoinen armeija eteni kohti Tamperetta lännestä ja idästä. Kaupungin länsirintamalla keskeisin taistelu käytiin Epilänharjulla, jonka rinteisiin rakennettuihin juoksuhautoihin punaisten puolustus tukeutui. Valkoisten uhkarohkeaa hyökkäystä seurasi lähes kaksi viikkoa kestänyt asemasota. Se päätty vasta, kun ratkaisutaistelut kaupungin itärintamalla mursivat punaisten taistelutahdon. Väkivalta jatkui vielä taistelun päätyttyäkin.

Vapriikin tuottama dokumentaarinen lyhytelokuva Taistelu Tampereesta – Epilänharju 1918 kertoo aikalaisten – sekä punaisten että valkoisten – kokemasta pelosta, epätoivosta ja armottomuudesta heidän taistellessaan Tampereen hallinnasta.

Dokumenttia ei suositella alle 13 vuotiaille. Kesto noin 15 minuuttia.

 

Taistelu Tampereesta – Epilänharju 1918 -lyhytdokumentti tehtiin yhteistyössä Vapriikin sidosryhmien kanssa. Sen esiintyjinä on muun muassa historian elävöittäjiä, Tampereen yliopiston historian oppiaineen sekä Vapriikin henkilökuntaa ja heidän perheenjäseniään. Varsinaisen elokuvallisen toteutuksen on tehnyt Gallacas Films.

 

Kuvaukset tehtiin 29.–30.3.2024, eli lähes tarkalleen samoina päivämäärinä kuin dokumentissa kuvatut tapahtumat 106 vuotta aiemmin. Lisäksi järjestettiin kaksi täydentävää kuvauspäivää huhtikuussa ja toukokuussa 2024. Kuvauspaikkoina toimivat sisällissodan aidot tapahtumapaikat Epilänharjulla ja Kalkunvuorella Tampereella. Kuvauksia tehtiin myös Tampereella Ala-Pispalassa, Näsinpuistossa ja Mältinrannassa sekä Ilolan maatilalla Metsäkansan kylässä Valkeakoskella.

 

Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia yhteistyökumppaneitamme.

Taistelu Tampereesta – Epilänharju 1918

Tekstitetty versio lyhytdokumentista.

Taistelu Tampereesta – Epilänharju 1918

Teaser-traileri.

Taistelu Tampereesta – Epilänharju 1918

Traileri, kesto 1 min.

Dokumentin käsikirjoituksen lähdeluettelo


Tutkimuskirjallisuus

Hoppu, Tuomas: Vilppulasta Tampereen porteille (Vastapaino, Tampere 2022).

Hoppu, Tuomas: Kaupunkisotaa ja pako Tampereelta (Vastapaino, Tampere 2023). 

Hoppu, Tuomas: Tampere – sodan katkerin taistelu ja Tampereen vankileiri. Teoksessa Hoppu, Tuomas et al. Tampere 1918 (Tampereen museoiden julkaisuja, Tampere 2008).

Lappalainen, Jussi T.: Punakaartin sota 2 (Opetusministeriö, Helsinki 1981).

Ruokolainen, Kunto: Mäntän sankarit – Vuoden 1918 sodan, talvisodan ja jatkosodan mänttäläiset sankarivainaat (Mäntän kaupunki 1996).

Tikka, Marko: Kenttäoikeudet – Välittömät rankaisutoimet Suomen sisällissodassa 1918 (SKS, Helsinki 2004).

Tikka, Marko: Tampereen pojat Pirkkalaa ja Akaata puhdistamassa. Teoksessa Hoppu, Tuomas et al. Tampere 1918 (Tampereen museot, Tampere 2008).

Tukkinen, Tauno: Teloittajien edessä – Ihmiskohtaloita Karjalohjalla, Sammatissa, Nummella, Pusulassa, Nurmijärvellä, Vihdissä ja Inkoossa 1918 (Tuomo Tukkinen, Karjalohja 1999).

Ylikangas, Heikki: Tie Tampereelle – Dokumentoitu kuvaus Tampereen antautumiseen johtaneista sotatapahtumista Suomen sisällissodassa (WSOY, Porvoo 1993).


Painetut muistelmat, historiikit ym.

Borg, Arvid: Ähtärin suojeluskunta vapaussodassa (Helsinki 1919).

Donner, Kai et al.: Suomen vapaussota V, Tampereen hyökkäysliike (Gummerus 1925).

Hjalmarson, Harald: Sotamuistoni Suomesta (WSOY, Porvoo 1920). Alkup. Mina Krigsminnen från Finland (1919).

Linder, Ernst: Muistelmia Suomen vapaussodasta (Otava, 1921).

Marjanen, V. J.: Turun rintamapataljoona (n.k. Uudenkaupungin suojeluskunta) vapaussodassa (Turku 1928).

Pentzin, Eino: Vapautussodan muistoja (Pohjolan Kustannus Osakeyhtiö, Oulu 1918).

Sand, Rauha: Tätä Pispala oli minulle – muistelmani (Pispalan Moreeni ry ja Lauri Viita -seura, 2001).

Valkoinen Kirja (Lotta Svärd-yhdistyksen keskusjohtokunta, Helsinki 1928).


Nettijulkaisut

Punainen Pispala (www.pispala.fi/historia/punainenpispala/).

Orpana 1/2018 (https://www.tamsuku.fi/Orpana-2018-1.pdf).


Arkistot

Kansallisarkisto

  Vapaussodan Arkisto

Kansalliskirjasto

  Aamulehti 1918

Työväen arkisto