Suomen sisällissota käytiin vuonna 1918 senaatin ja kansanvaltuuskunnan joukkojen välillä. Molemmat saivat apua ulkovalloilta, ja myös taisteluihin osallistui ulkomaalaisia.
Sisällissota alkoi punaisten vallankumousyrityksellä Helsingissä 28.1. Samana yönä valkoisten ylipäällikkö Mannerheim määräsi valkoiset kaartit käynnistämään venäläisten joukkojen aseistariisunnan Pohjanmaalla. Takavarikoidut aseet olivat välttämätön edellytys valkoisten sodankäynnille. Sodan alussa punakaartit valtasivat nopeasti Helsingin ja Etelä-Suomen. Lenin lupasi 10 000 kivääriä suomalaisille vallankumouksellisille, ja helmikuun alussa Tampereelle saapui asejuna, mukanaan toistatuhatta asetta. Helmikuussa ja maaliskuun alussa aloite oli punaisilla, jotka tekivät useita tuloksettomia hyökkäyksiä pitkin rintamaa. Viimeinen yritys oli 13. maaliskuuta, mutta se tyrehtyi alkuunsa valkoisten suurhyökkäyksen alettua kaksi päivää myöhemmin.
Punaisten saamaa tukea heikensi 3. maaliskuuta Brest-Litovskissa solmittu Saksan sanelema rauha, joka päätti ensimmäisen maailmansodan itärintamalla. Sen kuudennen artiklan mukaisesti Neuvosto-Venäjän tuli vetää sotavoimansa pois Suomesta, valkoisten pyynnön mukaisesti. Venäläisten sotilaiden osuus Suomen sisällissodassa oli melko vähäinen. Merkittäviä sotilasosastoja ei saatu suostuteltua taisteluihin, ja maaliskuun loppuun mennessä osastot olivatkin valtaosin poistuneet Suomesta. Joitakin venäläisiä upseereita toimi punakaartin johtotehtävissä, kuten hyökkäyksiä Vilppulan suunnalla johtanut eversti Svetšnikov. Tampereella punaisten päällikön Hugo Salmelan sotilasneuvonantajana toimi everstiluutnantti Bulatsel, joka myös laati Tampereen ensimmäisen puolustussuunnitelman. Hänet teloitettiin taisteluiden jälkeen täällä Tampereen yleisen sairaalan viereisessä sorakuopassa.
Valkoinen armeija sai merkittävää vahvistusta ulkomailta. Ruotsalaisia upseereita saapui Suomeen jo helmikuun alussa, ja kaikkiaan ruotsalaisia taisteli valkoisella puolella yli tuhat. Finlands Vänner -yhdistys värväsi vapaaehtoisia, joista muodostettiin noin 500 miehen Ruotsalainen prikaati, Svenska Brigaden. Siihen liittyneet olivat idealisteja, taistelukokemusta kaipaavia ammattiupseereja ja seikkailijoita. Ensimmäisten joukossa Suomeen saapui Olof Palme Ruotsin tulevan pääministerin kaima ja setä, joka organisoi prikaatia. Taistelu Tampereesta oli Ruotsalaisen prikaatin ensimmäinen taistelu, ja se kärsi raskaita tappioita esimerkiksi Kalevankankaan hautausmaalla. Niin kutsuttuna verisenä kiirastorstaina valkoisia kaatui noin 200. Myös Palme kaatui Tampereen taistelussa huhtikuun alussa.
Tärkeä lisä valkoisille joukoille olivat Saksassa koulutetut jääkärit, joita liittyi sotaan noin 1 200. Suomen senaatti oli pyytänyt Saksalta apua sodan epävarman lopputuloksen vuoksi jo helmikuussa, mitä Mannerheim vastusti pyrkimyksenään ratkaista sota omilla joukoilla. Senaatti antoi 4. maaliskuuta julistuksen Saksasta tulossa olevasta sotilasavusta, ja 15. päivä Mannerheim käynnisti hyökkäyksen punaisten tärkeimmän tukikohdan Tampereen valtaamiseksi. Ankarien taisteluiden jälkeen Tampere antautui 6. huhtikuuta.
Saksalaisen kenraalimajuri von der Goltzin johtama, n. 10 000 miehen Itämeren divisioona nousi maihin Hangossa 3.4, ja valtasi Helsingin 13. päivä, järjestäen siellä voitonparaatin seuraavana päivänä. Sodan jälkeen divisioona ja von der Goltz jäivät Helsinkiin.
Eversti von Brandensteinin 3 000 miehen saksalainen sotilasosasto nousi maihin Loviisassa 7.4., tarkoituksenaan katkaista punaisten yhteydet Helsingin ja Pietarin välillä Lahti-Kouvola-radalla. Maanteiden ja rautateiden yhtymäkodassa sijaitsi strategisesti tärkeä Lahti, jonne osasto Brandenstein Itämeren divisioonalle alistettuna hyökkäsi 19.4. Punaiset yrittivät kaupungin takaisinvaltausta useita kertoja, mutta joutuivat antautumaan toukokuun alussa. Sodan päätyttyä Mannerheimin johtamaa valkoisen armeijan voitonparaatia vietettiin Helsingissä 16.5. Saksalaisjoukot nopeuttivat merkittävästi punakaartien sotilaallista tappiota ja lyhensivät sodan kestoa.
Sodan päättyessä Suomi oli Saksan liittolainen, ja Suomessa oli n. 12 000 saksalaista sotilasta. Hankkeista Suomen muuttamiseksi kuningaskunnaksi luovuttiin Saksan hävittyä maailmansodan, ja viimeiset saksalaiset joukot poistuivat Suomesta joulukuussa 1918.
